ELRE Thoughts -Kysymyksiä johtajuudesta

Ajatuksiaan johtajuudesta avaa meille tällä kertaa tekniikan tohtori, Axiom Advisorsin toimitusjohtaja Tero Lehtonen. Terolla on pitkä ja monipuolinen kokemus sekä kansainvälisistä että kotimaisista kiinteistöalan yrityksistä, joissa hän on toiminut johtotehtävissä jo parinkymmenen vuoden ajan.

Mitä hyviä asioita haluat viedä eteenpäin?

Varsinkin asiantuntijatyössä johtaminen perustuu luottamukseen, avoimeen keskusteluun sekä molemminpuoliseen sparrailuun. Onnekseni olen saanut työskennellä ison osan urastani esihenkilöiden kanssa, jotka ovat kyenneet valmentamaan minua urallani eteenpäin, eivät ole sortuneet mikromanageeraukseen ja ovat antaneet varsin vapaat kädet viedä asioita eteenpäin kunhan tuloksia syntyy. Tätä johtamisfilosofiaa olen pyrkinyt itsekin toteuttamaan. 

Mitä omaa kokemaasi et halua soveltaa?

Globaalissa organisaatiossa esihenkilöt ja organisaatiorakenteet saattavat muuttua lähes vuosittain. Kun esihenkilö samanaikaisesti istuu usein tuhansien kilometrien päässä, ei hänellä yleensä ole aikaa eikä välttämättä kiinnostustakaan perehtyä raportoivan henkilön liiketoimintaan. Lopputuloksena on tyypillisesti lyhyt kuukausittainen Teams-keskustelu, jonka arvo molemmille osapuolille on lähes nolla. Toisin sanoen jos esihenkilörooliin ryhtyy, on siihen sitouduttava käyttämään aikaa ja toisaalta esihenkilön pitää osata vaatia omalta esihenkilöltään, että aikaa on käytettävissä.

Parhaita oivalluksia omassa johtamisessasi - mitä olet oppinut onnistumisista / epäonnistumisista?

Isoimmat onnistumisen tunteet ovat usein syntyneet haasteellisia tilanteita ratkoessa. Kokemukseni mukaan enemmän oppia saa kuitenkin epäonnistumisista. Niitä analysoimalla syntyy oivalluksia, jotka auttavat muuttamaan omia toimintatapoja ja toimimaan jatkossa viisaammin.

Kannustan johtajia ja esihenkilöitä sparrailemaan kollegoidensa ja tiimiläistensä kanssa sen sijaan, että yrittää asettaa suuntaviivoja ja ratkoa haasteita yksin.
— Tero Lehtonen
 
 
 

Parinkymmenen vuoden kokemuksella kannustaisin johtajia ja esihenkilöitä sparrailemaan kollegoidensa ja tiimiläistensä kanssa sen sijaan, että yrittää asettaa suuntaviivoja ja ratkoa haasteita yksin. Toisaalta samaan aikaan on hyvä muistaa, että jollain pitää olla vastuu päätöksistä ja linjanvedoista - ja se joku on juurikin kyseisestä toiminnosta vastaava johtaja.

Johtamisessa on myös olennaista tiedostaa, että ihmiset ovat erilaisia. Tämä tarkoittaa mm. kommunikaation mukauttamista ihmisestä ja tilanteesta riippuen. Varsinkin esihenkilöurani alkuvaiheissa koin tässä ns. johtamisen värikartan hyödylliseksi apuvälineeksi. 

Mikä tai kuka auttaa sinua onnistumaan johtajana?

Hyvä työyhteisö ja avoin ilmapiiri ovat ehdoton apu onnistumiselle. Iso etu ovat myös ne johtoryhmän jäsenet, joiden kanssa voi keskustella johtamisen haasteista ja kehittämisestä. Lisäksi perspektiiviä omaan johtamiseen tuo hallitustyöskentely erityyppisissä yrityksissä - liiketoiminta ja organisaatiot voivat olla hyvinkin erilaisia ja -kokoisia, mutta johtamisen haasteet usein hyvin samankaltaisia.

ELREn tavoitteena on parantaa johtamisen ja työelämän laatua suomalaisella kiinteistöalalla. Miten kommentoisit johtamisen nykyistä  laatua toimialalla?

Johtaminen teemana on saanut alalla aiempaa enemmän huomiota suhteessa esim. 10-20 vuoden takaiseen. Toisaalta organisaatiot ovat usein pieniä ja fokus arjen tekemisessä, josta johtuen johtamiskokemus ja organisaatioiden tuki johtajille on usein rajallista. Parannettavaa siis edelleen on, mutta monta harppausta on otettu eteenpäin suhteessa siihen, kun itse aloitin urani 2000-luvun alussa. Otan ilolla vastaan ELRE:n kaltaisten organisaatioiden panostukset alan johtamiskäytäntöjen kehittämiseksi samoin kuin nuoremman sukupolven aktiivisuuden ELRE:n toiminnassa.

Edellinen
Edellinen

Vaikuttava esiintyminen ei ole synnynnäinen taito, se on harjoiteltavissa

Seuraava
Seuraava

ELREn toinen toimintavuosi paketoitiin vuosikokouksen merkeissä!